TsempBlogi
JÄNNITTÄVÄ JOULUYÖ
Kuura heräsi valtavaan tömähdykseen. Hän oli ollut koko yön varuillaan, ettei vain missaisi unohtumatonta hetkeä. Kolme vuotta hän oli yrittänyt tavoittaa tätä mystistä taruolentoa mutta aina hän oli joko jänistänyt tai myöhästynyt. Nyt hän oli itsevarmempi, sillä oli viimeisiä hetkiä, jolloin hän uskoisi tähän myyttiseen hahmoon. Hän vaati vain todisteita, joita ei koskaan ollut. Aina lahjat olivat yön aikana vain ilmestyneet kuin tyhjästä eikä hänen jättämään piparikakkulautaseen ollut koskettu.
Hiljaa Kuura hyppäsi sängystä ylös ja hitaasti hän poistui huoneestaan. Vanhempien huoneesta kantautui tiheää kuorsausta sekä samettisen lempeään pihinää, joten äänen aiheuttaja ei olisi kumpikaan heistä. Jokin muu oli tällä kertaan kyseessä.
Varovaisesti Kuura alkoi laskeutua kapeita portaita pitkin pitäen toisella kädellään kaiteesta tiukasti kiinni. Portaat olivat kapeat mutta jyrkät. Pari kertaan hän oli pudonnut portaita pitkin alakertaan ja loukannut päänsä. Kolmatta kertaa hän ei tahtoisi tapahtuvan. Varsinkaan nyt kun kyseessä oli äärimmäisen varovainen tehtävä.
Olohuoneesta kantautui rapinaa sekä rohinaa. Jokin yskäisi voimakkaasti saaden Kuuran kädet hikoilemaan. Koskaan hän ei ollut ollut yhtä jännittynyt kuin nyt. Hänen otteensa kaiteesta alkoi lipsua, joten hän pysähtyi noin puoleen väliin portaita. Tätä edemmäs hän ei ollut koskaan edennyt.
Hitaasti hän kuitenkin alkoi laskeutua portaita pitkin alakertaan. Kuura pysähtyi olohuoneen oven eteen ja hivuttautui sen karmin kohdalle kurkistaen avoimesta aukosta pimeään huoneeseen, jossa hääräsi tumma varjo. Varjon yläosasta välkähteli kultainen kulkukello, joka äänteli varjon liikkeiden tahdissa rentouttavaisesti. Hän huomasi tummanpunaisen asun sekä tumman harmaan parran, jonka suuosasta kantautui omituista murinaa. Tämä oli vanha, todella vanha.
Hahmo tunki kätensä perunasäkkiin ja otti kaksi suurta lahjapakettia ja asetti ne joulukuusen alle. Hiljaa rallatellen hän työskenteli määrätietoisesti mutta nopeasti ennen kuin pysähtyi äkkiä ja vilkaisi ympärilleen. Tämä huomasi pöydällä olevan maitolasin sekä piparkakkulautasen. Nopeasti hän kourasi pipareita suuhunsa ja kulautti maidon kurkkuunsa. Laskiessaan maitolasin pöydälle hän murahti:
”Eikö sinun pitäisi olla nukkumassa, kuomaseni.”
Kuura jähmettyi. Hän vilkaisi hahmoa, joka jatkoi lahjojen asettelemista. Hänet oli huomattu. Ilon, taian tai jännityksen pissat valuivat pyjaman lahkeista lattialle.
”Äiti kyllä nyt suuttuu, kuomaseni,” hahmo totesi. Tämä oli selvästi haistanut hänen pissassansa. Kuuran syke nopeutui sekä tuskan hiki alkoi nousta pintaan. Hän hengitti tiheästi ja tuijotti joulupukkia, joka kääntyi katsomaan häntä ja hymyili. Tämän silmälasien linssit loistivat kuun valossa. Tämän tummanharmaa parta liehui pään käännösten tahdissa. Mutta ne silmät, jotka virnistivät iloisesti, saivat Kuuran ryntäämään takaisin yläkertaan ja omaan huoneeseensa. Hän ujuttautui peiton alle ja ei nukkunut koko yönä.
Oikein rauhallista joulunodotusta.
Teemu Tsemppi-Talolta
10.12.2024
